Täytä lomake
Venture Laplandin tehtävänä on omistaa ja tuoda hyviä yrityksiä yhteen sekä kehittää niistä erittäin tuottavia. Autamme yrittäjiä saavuttamaan unelmansa ja pohjoisen saamaan isomman osan kasvusta.
Otamme mukaan myös sijoittajia, jotka jakavat samat tavoitteet ja periaatteet.
Tiimi
Elias Joentakanen
Founding Partner
Elias on talousjohtaja, yrittäjä ja sijoittaja, joka keskittyy Venture Laplandissa sijoitustoimintaan ja sijoittajasuhteisiin. Eliaksen vahvuuksia ovat strateginen suunnittelu ja talousjohtaminen sekä riskienhallinta ja päätöksenteko.
Elias tunnetaan strategisesta otteestaan ja kyvystään tunnistaa kasvun ja kehityksen mahdollisuuksia – myös siellä, missä muut näkevät esteitä. Hänen päätöksentekonsa perustuu vahvaan kokonaiskuvaan sekä neuvottelutaitoihin.
Johtajana Elias on analyyttinen ja käytännönläheinen, mutta samalla ihmislähtöinen ja ratkaisukeskeinen. Yritysten kasvun johtamisen lisäksi hän panostaa energiaansa tiimien ja esihenkilöiden valmentamiseen sekä monipuolisiin investointiprosesseihin.
Sijoittajana Elias on toiminut pitkäjänteisesti ja monipuolisesti osake-, kiinteistö- ja vaihtoehtoisten sijoitusten parissa. Hän yhdistää vahvan taloudellisen osaamisen uteliaisuuteen ja jatkuvaan oppimiseen.
Elias kuuluu Venture Laplandin perustajaosakkaisiin.
Eelis Paukku
Founding Partner
Eelis on Venture Laplandin lakiasiantuntija. Hän on koulutukseltaan oikeustieteen tohtori, kauppatieteen maisteri ja diplomi-insinööri sekä KHT-tilintarkastaja.
Valtiontukia käsittelevän väitöskirjan jälkeen Eelis on tuottanut yli seitsemänkymmentä vertaisarvioitua julkaisua ympäristöoikeudesta, rikosoikeudesta, vero-oikeudesta, kauppaoikeudesta ja oikeustaloustieteestä. Eelis toimii ympäristöoikeuden dosenttina Helsingin yliopistossa ja on opettanut Lapin ja Vaasan yliopistoilla sekä toiminut tutkijana useissa tutkimushankkeissa.
Tilintarkastajana Eelis avustaa asiakkaitaan mm. due diligence -tarkastuksissa, yrityssaneerauksissa sekä vaativissa riita- ja rikosasioissa. Hän toimii myös hallitusammattilaisena useissa yrityksissä eri toimialoilla sekä Olympiakomitean eettisten asioiden kurinpitolautakunnan jäsenenä.
Urheilu on Eeliksellä lähellä sydäntä, sillä hän on suorittanut mustan vyön kahdessa kamppailulajissa sekä kilpaillut judossa SM-tasolla.
Eelis kuuluu Venture Laplandin perustajaosakkaisiin.
Henry Hynynen
Founding Partner
Henry työskentelee luottamuksellisten johtamis- ja turvapalveluiden ja yrityskonsultoinnin parissa. Venture Laplandissa hän osallistuu HR-johtamiseen sekä premium-kohteiden toiminnan suunnitteluun. Vahvan taustan tehtäviin antaa yli 30 vuoden työ-, johtamis- ja yrittäjäkokemus monipuolisten horeca-, HR- ja turvapalveluiden parissa mm. Suomesta, Norjasta ja Dubaista.
Venture Lapland sijoittaa kohteisiin, joiden asiakkaat tarvitsevat laadukkaita ja yksilöllisiä palveluita. Laajasti verkostoitunut Henry Hynynen tuo sijoittajille ja yrityksille monipuolista kokemusta yritysten strategisesta johtamisesta, toimihenkilöiden esihenkilötoiminnasta sekä VIP- ja henkilösuojaustoiminnasta ja vartioimisliikkeen johtamisesta.
Entinen maajoukkuetason voimannostaja rentoutuu vapaa-ajallaan monipuolisen liikunnan, reserviläistoiminnan ja vapaaehtoisen maanpuolustuksen sekä autoharrastuksensa parissa.
Henry kuuluu Venture Laplandin perustajaosakkaisiin.
Petri Juotasniemi
Founding Partner
Petri on kiinteistökehittämisen ja rakentamisen varma ammattilainen, joka yhdistää sijoittajafokuksen ja pohjoisen kiinteistömarkkinan pintaa syvemmältä. Hän toimii myös hallitusammattilaisena, joka tukee projekteja strategisella näkemyksellään ja tuotannonjohtamisen kokemuksellaan.
Venture Laplandissa Petri auttaa sijoittajia löytämään ja jalostamaan tuottavia kohteita sekä johtaa hankkeet tehokkaasti valmiiksi. Erityisvahvuutenaan hänellä on monipuolinen rakennusalan, aluerakentamisen ja kehittämisen tuntemus. Hän yhdistää kaavoituksen, infrarakentamisen, tonttikehityksen ja investointimallit yhtenäiseksi, vaiheistetuksi kokonaisuudeksi.
Petrin työssä johtotähtenä on kestävä ekologinen toteutustapa, joka yhdistää toiminnallisuuden ja kustannustehokkuuden sekä minimoi elinkaaripäästöt ja tukee luonnon monimuotoisuutta.
Petri kuuluu Venture Laplandin perustajaosakkaisiin.